Vapauden hinta
Keskustelimme viimeisimmässä Heitetään Lönkalta -podcastissani ensivaikutelman merkityksestä. Juttu tapamme mukaan lähti rönsyilemään, ja puhuimme myös pettämisestä parisuhteessa. Sain kasapäin palautetta ohjelman jälkeen, jossa ihmeteltiin tapaani katsoa pettämistä sormien läpi ja jopa sitä, että annoin anteeksi edesmenneelle puolisolleni. Taisin osua tärkeään paikkaan, ja olen siitä todella onnellinen.
Kerroin ohjelmassa avoimesti seksiaddiktiosta kärsineestä ex-miehestäni, jolle mikään ei tuntunut riittävän. Jotain tyhjiötä hän koitti täyttääkin kodin ulkopuolella koko suhteemme ajan.
En minäkään mitään jäätä ole. Suutuin jokaikinen kerta hänen jäädessä kiinni. Anteeksipyynnöistä ja aneluista tuli rituaali, jonka jälkeen jatkoimme elämäämme eteenpäin. Aina seuraavaan käryyn saakka. Jotenkin sain itselleni selitettyä toistuvasti, miksi minun kannattaa jatkaa kyseisessä suhteessa. Ansaitsisin tästä myyntityöstä itselleni kyllä jonkun tunnustuksen.
Mieheni oli todella hyvä isä tyttärelleni Pepille. Meillä oli perhe. Jännää oli se, että luotin häneen kaikissa muissa asioissa, paitsi uskollisuudessa. Syrjähypyt eivät jääneet yhteen tai kahteen. Ne laskettiin useissa kymmenissä. Mutta mitä se loppujen lopuksi edes merkitsi? En jäänyt koston kierteeseen. Olin 22 vuotta nuorempi. Minulla oli vielä paljon koettavaa.
Muistan 6-vuotiaana olleeni isäni äidin luona hoidossa, kun pikkuveljeni syntyi. Saadessamme viestin uudesta poikalapsesta isoäitini ilmoitti minulle kylmästi uutiset. “He ovat saanut pojan, enkä tiedä haluavatko ne sinua enää takaisin”. Se sattui. Kuka voi sanoa pienelle lapselle noin? Olen joutunut työstämään tätä yhtä lausetta koko elämäni ajan. Olen puhunut monesti sille pienelle Päiville, pitänyt sylissä ja kertonut, että olet hyvä ja riittävä sellaisena kuin olet.
Voiko ihminen antaa aidosti anteeksi? Niin hassua kuin se onkin, olen antanut anteeksi kaikki kymmenet pettämiset edesmennelle ex-miehelleni. Tein sen jo hänen eläessään, mutten ole voinut antaa anteeksi isoäidilleni. En edes harkitse sitä.
Anteeksianto on vapauttavaa. Se on hinta, jonka maksamme siitä, että saamme elää itsemme näköistä elämää. Anteeksiannossa rakkaus voittaa aina. Pettävää ex-miestäni rakastin loppuun asti. Puhtaasti ja loppuvuosina ilman mitään fyysisyyttäkään. Eikö ihmisen elämä ja tunteet olekin ihmeellisiä?
Nykyisessä suhteessani, missä kaikki on hyvin, joudun silt lähes päivittäin työstämään pelkojani. Mitä jos en riitäkään toiselle, tai jos toinen ei tykkääkään minusta sellaisena kuin olen? Isoäitini sanat kummittelevat vieläkin mielessäni. Elän suhteessa, missä minulla on taivaallisen hyvä olla, mutta silti mietin, mitä jos toisella ei olekaan samaa tunnetta.
Olen kokenut lapsuudessani myös pyyteetöntä ja aitoa rakkautta. Äitini vanhemmat puolestaan jumaloivat minua. Täydellinen ja ehdoton hyväksyminen sekä rakkaus heiltä on kantanut minua pitkälle.
Toivon, että olen pystynyt osoittamaan tyttärelleni myös sen saman täydellisen hyväksymisen ja rakkauden, mitä häntä kohtaan koen. Jokainen pieni lapsi tarvitsee juuri sitä kasvaakseen ehjäksi aikuiseksi.
Kaikesta huolimatta olen edelleen sitä mieltä, että olen ollut vain ja ainoastaan lottovoitto kaikille miehilleni. Varmasti myös nykyiselle miesystävälleni. Tosin nykyinen on ainut, joka voi nauttia voitostaan tänä päivänä.
Ihmiset. Antakaa anteeksi toisillenne. Kauna kahlitsee, anteeksiantaminen vapauttaa. Ja ainoastaan vapaa ihminen voi elää itsensä näköistä elämää.