Saalis vai saalistaja?

Ystävättäreni kertoi tavanneensa pitkän “kuivan kauden” jälkeen kiinnostavan miehen. Siispä hyvästi sinkkuajoille! Tapaamisen jälkeen tuore pari on käynyt ahkerasti treffeillä ja viettäneet laatuaikaa yhdessä.

Pohdimme ystävättäreni kanssa pitäisikö kiinnostusta jotenkin peitellä tai leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa. Auttaisiko se entisestään herättämään miehen mielenkiintoa ja tekemään itsestä kiinnostavamman, haluttavamman?

Toisen suhteen epävarma ihminen saattaa testata toista leikkimällä vaikeasti tavoiteltavaa. Sanotaanhan, että miehen pitää saada saalistaa. Mutta ketä se saalistaminen palvelee? Onko niin, että jo suhteen alkumetreillä aletaan miellyttämään miestä niin, että hän saa saalistusviettinsä tyydytettyä?

Entäs sitten, kun saalis on saatu? Muuttuuko primitiivinen tarpeiden tyydyttäminen suhteeksi? Vai löytyykö uusi saalis? Suhteen tulisi kuitenkin olla aitoa alusta saakka, ei mitään teatteria. Voihan myös olla, että itse saalistaminen kiinnostaa suhdetta enemmän, jolloin koko näytelmä saa uuden käänteen. Kanssakäymisestä haetaan jännitystä, ei suhdetta.

Tästä voit varmasti jo arvata mielipiteeni kissa ja hiiri -leikistä. Oma mieleni sanoo minulle, että olemalla mukava ja hyvä toiselle heti alusta saakka paljastaa toisen todellisen luonteen ja tarkoitusperät. En ole koskaan tykännyt leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa. Tai olla kenenkään saalis.

En ihastu kovinkaan helposti. Olen valikoiva, mutta kiinnostuksen herätessä jätän suhdeleikit muille. Ellei toinen osapuoli näytä todellista kiinnostusta, ei sitä saa keinotekoisesti luotuakaan.

Moni tietysti miettii kuinka nopeasti suhteessa kannattaa edetä mihinkin vaiheeseen. Se on sitten jo aivan eri asia. Se ei ole välttämättä pelaamista. Kysymys saattaa olla omista tai ulkopuolelta asetetuista periaatteista. Tällaisilla säännöillä toki itse olen pyyhkinyt pöytää, kun kyse on ollut suhteen aloittamisesta. En ole asettanut itselleni mitään aikamääreitä tai mittareita sille mitä kulloinkin voin tehdä. Olen mennyt aina täysillä, jos se on tuntunut oikealta.

Säästöliekki ei varsinaisesti ole oikea sana kuvaamaan nykyistäkään suhdettani. Kun ihastun johonkin, se näkyy, tuntuu ja kuuluu. Suhteen alussa miesystäväni sanoikin minulle kerran, että “sinä et sitten yhtään yritä olla vaikeasti tavoiteltava.” Harmittomaksi ajateltu tokaisu hieman ärsytti ja kysyinkin “pitäisikö minun olla?” Melko suorasanaisena hän totesi suhteissa aina toisen olevan alussa innokkaampi, mutta kyllähän se siitä tasaantuu. Vastaus ei tuolloin paljoa naurattanut, mutta itsetuntoni kyllä sen kesti. Ja vielä ollaan tässä.

Olen onnekas, kun voin sanoa nykyistä miesystävääni myös ystäväkseni. Harvemmin sitä ystävienkään kesken mietitään onko soveliasta vastata nopeasti tekstariin, tai voiko olla liian innokas yhteisten tekemisten parissa.

Mielenkiintoa voi pitää yllä niin monella muullakin tavalla, kuin leikkimällä saalista ja saalistajaa. Mieluummin olen lahja toiselle.