Haluatko lukita vastauksen?
Mitä sitoutuminen oikein tarkoittaakaan? Joillekin se on lojaalisuutta, joillekin toisen kahlitsemista, joku kolmas voi taas ajatella sen elinikäisenä taipaleena toisen rinnalla. Minulle sitoutuminen tarkoittaa vapaaehtoista valintaa kulkea toisen rinnalla. Toisen vapautta kunnioittaen ja luottaen ja arvostaen.
Sitoutuminen ei ole vain tunne, vaan oikeasti se on valinta, jonka takana on vahva tahtotila. Tahto ja halu jakaa elämä toisen kanssa. Jakaa sekä hyvät että huonotkin tunteet ja kokemukset. Tämä punnitaan varsinkin silloin, kun molemmilla on takanaan elettyä ja koettua. Tällöin sitoutuminen on myös tahtoa kurkata toisen “maton alle” ja mahdollisesti paljastaa jotain itselle ei niin mieluista.
Sitoutuminen on myös rohkeutta. Rohkeutta lähteä uuteen suhteeseen täysillä mukaan ja sietää epäonnistumisen pelot. Välillä tuntuu, että ihmisillä on helpompaa ottaa lemmikki ja sitoutua yhteiseen taipaleeseen 10-15 vuodeksi. Harva meistä koiran omistajista miettii vaikeuksia kohdatessa vaihtavansa lemmikkinsä johonkin helpompaan tapaukseen. Ihmissuhteissa päätöksiä tehdään paljon kevyemmilläkin perusteilla. Miksi meille on niin vaikeaa “lukita vastauksemme” ja katsoa, mitä luukun takaa löytyy?
Tapasin nykyisen miesystäväni 10 kuukautta sitten. Tuntui, kuin olisin tullut kotiin. Aivan kuin olisin katsonut itseäni peilistä. Henkisyys ja fyysisyys kohtasivat. Huumori, näkökulmat, arvot. Nauroimme jopa samoille sketseille tv-ohjelmissa, tietenkin samoja lempiruokiamme nauttien. Emme edelleen ole riidelleet kertaakaan. Imelää? Kyllä. Totta? Ehdottomasti.
Toisen oppii tuntemaan parhaiten, kun toisen kanssa matkustaa. Ensimmäinen yhteinen reissumme teimme Balille 2 kk tutustumisen jälkeen. Sielläkin kaikki meni täydellisesti.
Paniikki iski matkan jälkeen. Takaraivossani alkoi jyskyttämään epävarmuutta lietsova epäilys: “Entä jos tämä ei onnistukaan? Tämä on liian hyvää ollakseen totta.” Kohtasin ensimmäistä kertaa elämässäni “miehen menettämisen pelon”.
Ystäväni Satu ihmetteli reagointiani. Kyseenalaisti rohkaisevalla tavallaan pelkoani ja syitäni sen taustalla. Tuli korona ja karanteenit. Vetäydyimme mieheni kanssa maalle ja vietimme paljon aikaa yhdessä. Muistan elävästi, kun hän kotiin lähtiessään sanoi minulle ”En tiedä milloin tulen, mutta älä pelkää, tulen.”
En ollut kertonut hänelle mitään peloistani aiemmin. Päin vastoin! Minähän olin itsenäinen, vahva nainen, joka ei miesten takia turhia pelkää.
Tuo lause oli kuin tietulli yhteisellä matkallamme. Käännekohta, joka sinetöi yhteisen reissumme. Sen jälkeen päätin antaa itsestäni kaiken tähän suhteeseen. Sitouduin henkisesti sataprosenttisesti. Uskalsin ottaa riskin.
Tällä hetkellä tunnen syvää kiitollisuutta rohkeudestani. Menneisyys kulkee meistä jokaisen kannoilla varjon lailla, mutta jossain vaiheessa on lakattava pelkäämästä sitä. Jätettävä menneet taakse ja kuljettava määrätietoisesti eteenpäin.
Kukaan meistä ei tiedä, mitä elämä tarjoilee, mutta on niin tärkeää oppia tuntemaan kiitollisuutta siitä, mitä meillä juuri tällä hetkellä on. Murehtimisen aika on joskus myöhemmin. Tätä hetkeä sille ei kannata uhrata.
Kun annat itsestäsi, niin saat vähintään saman verran tilalle. Vanha sanonta pitää paikkansa, jos vain rohkaisee itsensä.
-Päivi
