Elämäni paras valinta
Kun näin tyttäreni Pepin 27 vuotta sitten sairaalassa ensimmäistä kertaa, oli hän mielestäni kauneinta, mitä olin koskaan nähnyt. Oikein tosissani ihmettelin, miten muut äidit ja hoitajat eivät pysähtyneet sänkyni viereen ihmettelemään sitä kaunista pientä olentoa, joka minulla oli vieressäni.
En koskaan ollut pitänyt itseäni “äitimateriaalina”, mutta 31-vuotiaana tajusin haluavani lapsen. Tapailin silloin miestä, joka ei varsinaisesti ollut “isämateriaalia”, eikä sellaiseksi halunnut, joten valinta jäi puhtaasti minulle. Nyt 27 vuotta myöhemmin voin vain todeta, että se oli elämäni paras valinta.
Olen aina tehnyt elämässäni rohkeita päätöksiä ja elänyt “isosti”. Joskus mietinkin, olenko ollut liian itsenäinen, jopa itsekäskin, roolimalliksi ja kasvattajaksi tyttärelleni. Muistan kun kuulin Pepin tokaisevan muille hiekkalaatikon lapsille, että ”mun äiti on kyllä ihan kiva, vaikka se ei istu täällä”. Ja tietenkin kaikkien muiden äidit istuivat laatikon laidalla.
Olen ollut koko Pepin elämän ajan yrittäjä. Pepin syntyessä minulla oli kukkakauppa. Jo 3 kuukauden ikäisenä Peppi oli jo kanssani kaupassa. Meillä on aina totuttu tekemään töitä tuloshakuisesti tunteja laskematta, mutta tuloksesta on myös nautittu. Uskon antaneeni ainakin yritteliäisyydessä positiivisen roolimallin tyttärelleni. Tällä hetkellä olemme toimineet molemmat jo useamman vuoden ajan asunnonvälittäjinä.
Pepin ollessa 3-vuotias tapasin miehen, josta tuli hänen isänsä. Hän oli kaikkea, mitä hyvä isä voi pienelle tytölle ja naiselle olla: Tuki, turva ja aina kannustava. Olemalla oma itsensä hän loi hyvän itsetunnon Pepille.
Meillä on ollut aina poikkeuksellisen lämpimät ja läheiset välit. Kyllähän jokaisella äidillä ja tyttärellä on erimielisyyksiä, mutta kaikista on aina sovittu ja päästy yli. Olemme myös aina huolehtineet toisistamme. Se tulee ilmi arjen pienissäkin asioissa: ”Ilmoita kun olet perillä” tai ”onko ovi lukossa varmasti kun käyt nukkumaan?”, ovat meille tuttujakin tutumpia lausahduksia. Viime aikoina olen alkanut saamaan enenevissä määrin topakoita huomioin. ”Älä kaadu sakset kädessä” taisi olla uusin, jonka sain evästykseksi yhteisellä kesäpaikallamme. Näin ne roolit muuttuvat.
Tällä hetkellä meillä yhteinen kirja projekti meneillään. Teemme Hyvän elämän karttakirjaa.
Olemme molemmat yhtä mieltä, että kun unelmoit, niin se kannattaa tehdä isosti. Mutta pitää olla myös varma siitä mistä unelmoi, koska näillä asioilla on tapana toteutua. Olemmekin tehneet yhdessä lukemattomia hyvän elämän karttoja, ja tämän seurauksena meillä on yhteinen kirjaprojekti työn alla. Täältä voit lukea siitä lisää.
Pidän elämäni parhaana saavutuksena tytärtäni ja sitä, miten olen saanut kasvatettua hänestä omalla tavallani upean nuoren naisen. Muistan miettineeni Pepille nimeä ja päätyneeni valintaani ajatellen, että tällaisella nimellä varustetun tytön täytyy olla reipas ja rohkea. Ja kaikkien sattumuksien myötä sellainen minun Pepistäni kasvoikin.
-Päivi
